Vanhustenviikon teemana sukupolvien välinen vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Valtakunnallista vanhustenpäivää ja -viikkoa vietetään jälleen lokakuussa 7.-14.10. Tämän vuoden teemana on Yhdessä vahvempia – Starkare tillsammans! Teeman avulla Vanhustyön keskusliitto haluaa nostaa esiin eri-ikäisten ihmisten yhdessä olemista ja tekemistä. Aihe liittyy eurooppalaiseen Aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuoteen.

Vanhustyön keskusliitto on tuottanut julisteen ja lehden innoittaakseen kuntia, seurakuntia ja erilaisia yhteisöjä viettämään vanhustenviikkoa ja järjestämään tapahtumia. Lehdessä käsitellään sukupolvien välistä vuorovaikutusta monelta suunnalta; pohditaan muun muassa sitä, millaista voimavaraa iäkkäät ihmiset edustavat yhteiskunnassa ja miten eri sukupolvet voisivat kohdata nykyistä useammin tavallisessa arkielämässä.

Vanhustenpäivä ja -viikko on esillä myös Facebookissa. Sivuille toivotaan ilmoituksia tapahtumista, joita järjestetään vanhustenviikolla.

Vanhustenviikon materiaali löytyy sähköisessä muodossa suomeksi ja ruotsiksi Vanhustyön keskusliiton sivuilta. Sivuilla on myös ohje materiaalien tilaamiseen.

 

Lue lisää Vanhustyön keskusliiton sivuilta

Vanhustenpäivä ja -viikko Facebookissa

 

Vanhustenviikon_julistekuva

Powered by Web Agency