Vuoden vanhusteko 2013 -palkinto haettavana

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Vanhustyön keskusliitto ja Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen etsivät ehdokkaita Vuoden vanhusteko 2013 -palkinnon saajaksi. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa ja se myönnetään hyvälle vanhustyön teolle tai hankkeelle. Palkinto on jaossa nyt kuudetta kertaa. Sen avulla halutaan kannustaa vanhustyön menetelmien kehittämiseen ja nostaa vanhustyön arvostusta.

Palkinnon myöntämisen peruskriteerinä on se, että palkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on myönteisellä tai innovatiivisella tavalla edistänyt vanhustyötä, kehittänyt toimivan mallin tai menetelmän tai muulla tavoin edesauttanut ikäihmisten hyvinvoinnin parantamista. Samoin edellytetään, että teon tai toiminnan vaikutukset ovat nähtävissä kuluvan vuoden aikana. Voittajan valinnassa huomioidaan myös teon tai hankkeen ajankohtaisuus, esimerkillisyys sekä yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Palkinto myönnetään hakemusten perusteella ja palkittavan vanhusteon päättää puolueeton arviointiraati. Hakemukset on jätettävä viimeistään torstaina 20.6.2013 klo 16 mennessä. Hakemus lähetetään Vanhustyön keskusliittoon sähköisenä tai kirjallisena osoitteella leena.valkonen(at)vtkl.fi tai Leena Valkonen, Vanhustyön keskusliitto, Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki.

Voittajaorganisaation toivotaan käyttävän palkintosumma toimintaan, joka edelleen edistää vanhustyötä. Voittaja julkistetaan ja palkitaan valtakunnallisessa vanhustenpäivän pääjuhlassa 6.10.2013 Porvoossa.


Lue lisää Vanhustyön keskusliiton sivuilta

Powered by Web Agency