Innolukio-kilpailu 2013 käynnistyy: Vanhustyön keskusliiton tehtävä haastaa lukiolaiset ideoimaan ikäihmisten kanssa - teemana tietotekniikka

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan PDFTulostaSähköposti

Innolukio on Opetushallituksen rahoittama valtakunnallinen ideakilpailu ja oppimisympäristöhanke, jonka tarkoitus on kannustaa lukiolaisia luovuuteen ja toisinajatteluun sekä kehittää heidän ongelmanratkaisutaitoaan. Vanhustyön keskusliitto antaa tänäkin vuonna Innolukioon kilpailutehtävän. Tehtävä liittyy tietotekniikkaan ja sen taustaideana oli valtakunnallinen SeniorSurf -päivä, jota vietetään vanhusten viikolla 8.10.  


Tehtävässä nuoria pyydetään keskustelemaan ikäihmisten kanssa tietotekniikan käytöstä ja siihen liittyvistä ongelmista. Keskustelujen pohjalta nuoret ja ikäihmiset voivat yhdessä miettiä ja kokeilla ratkaisuja haasteisiin. Toiveita, haasteita sekä ratkaisuja kirjataan ylös ja tältä pohjalta nuoret voivat kehitellä ideoita edelleen. Erityisesti kehotetaan pohtimaan, minkälaisesta opastuksesta ikäihmiset pitävät ja mikä on heille hyödyllistä.


Innolukion kautta Vanhustyön keskusliitto haluaa edistää nuorten ja ikäihmisten kohtaamista sekä tehdä vanhustyötä ja sen toimijoita tunnetuksi nuorten keskuudessa.


Innolukion kilpailuaika jatkuu 15.12.2013 asti.

Powered by Web Agency