Blogi

Suunnistuksesta urheiluharrastuksena kuulee usein puhuttavan vain vakavana kilpaurheiluna. Minulle hämmästellään sitä, että vielä osallistun suunnistuskilpailuihin. "Ihanko vielä tosiaan kilpailet?" Toki siellä "mittaillaan" oman ikäisten kesken sen hetkistä kuntoa ja onhan eri-ikäisten joukossa tietenkin aina hyvin (liiankin) totisesti kilpailevia – ihmisiä kun olemme. Suunnistus tarjoaa kuitenkin paljon, paljon muutakin ja "se muu" on useimmille harrastajille tärkeintä.

Kun ensimmäisiä kertoja tulin harrastuksen pariin yleisönä ja vapaaehtoisena toimitsijana, hämmästyin. Kilpailupaikalla oli osallistujina hyvin eri-ikäisiä 6- vuotiaista jopa 85-vuotiaisiin. En voinut olla ihmettelemättä myöskään sitä suurta eri-ikäisten vapaaehtoisten määrää, joka osallistui kilpailutapahtuman järjestämiseen. Paikalla vallitsi myös mukavan leppoisa yhteisöllinen tunnelma. Toisten taustoja ei tiedetty eikä udeltu, mutta kaikki antoivat oman panoksensa yhteiseen tavoitteeseen. Tämä tapahtui 1980-luvulla. Olin silloin paikalla, koska mieheni oli harrastanut suunnistusta 9-vuotiaasta lähtien. Olin aina ihmetellyt sitä, kuinka hän oli niin innostunut harrastuksestaan. Enää en ihmettele!

 

Kaarina_Isoherranen_kuvitus1

 

Nyt olen itse kokenut suunnistusharrastuksen mahdollistaman eri-ikäisten yhteisöllisyyden usean vuosikymmen aikana. Toivottavasti olen mukana vielä pitkään. Se on toki mahdollista, koska suunnistuksen ikähaarukka on Suomen kisatilastojen mukaan 93-vuotiaista 3- vuotiaisiin (suunnistuksen IRMA-tietojärjestelmä). Naiset ovat olleet suunnistuksen harrastajina vähemmistönä, mutta harrastajien määrä lisääntyy jatkuvasti. Naisille on tarjolla suunnistuskouluja ja mahdollisuus osallistua kilpailuihin myös vanhemmissa ikäryhmissä.

Suunnistusta voi harrastaa monella eri tasolla. Harrastelijalle tärkeintä on radan läpi suunnistaminen ilman virheitä, mikä tosin onnistuu vain harvoin. Toisaalta suurista virheistäkin tulee yhteisiä legendoja, joita muistellaan pilke silmäkulmassa pitkään. Kun itse olin oppinut perustaidot, pääsin mukaan vetämään seurani junioritoimintaa. Yhteisillä leireillä ja harjoituksissa tutustuin läheisesti moniin lapsiin ja nuoriin. Ensimmäiset metsään lähdöt ovat usein jännittäviä – aikuisen tukea tarvitaan ja se lähentää kaiken ikäisiä. Eksymiset ja virheet käydään läpi yhdessä, turvallisessa ilmapiirissä. Siinä kohdataan usein monenlaisia vahvoja elämyksiä ja suunnistusradan yhteinen läpikäynti on antoisa kokemus molemmille Siinä yhteydessä on helppoa puhua virheistäänkin. Sivutuotteena opitaan monia tärkeitä taitoja elämää varten.

Nyt koen tuon yhteisen ajan ansiosta hienoja ja herkkiä hetkiä, kun joku noin 40-vuotias lapsiensa kanssa kulkeva äiti tai isä tulee kisapaikalla kysymään: "Hei, muistatko minut, minä olin silloin siinä ja siinä ryhmässä" tai joku (mielestäni) nuori mies tai nainen metsässä huutaa ohi juostessaan: " Hyvä Kaarina" ja minä 70-vuotias tunnistan hänet nuorten ryhmästä vuosien takaa. Hienolta tuntuu myös, kun oman seuran lapset ja nuoret huutavat kannustushuutojaan oman seuransa veteraaneille ja päinvastoin.

 

Kaarina_Isoherranen_kuvitus2

 

Suunnistus on harrastus, joka usein kulkee myös suvun sisällä. Loppusuoralla juostessa voi kuulla kannustushuutoja: "Hyvä mummi tai hyvä ukki" tai "Hyvä anoppi", kuten olen kuullut vuosia sitten. Vastaavasti isovanhemmat kannustavat lapsenlapsiaan ja voivat myös helpottaa vanhempien metsään menoa huoltamalla kisapaikalla lapsia. Vaihtoehtoisesti vanhemmat voivat jättää lapsensa kilpailun järjestäjän ylläpitämään ja eri-ikäisten yhteistyössä hoitamaan muksulaan, jossa opitaan tärkeää yhteisvastuuta toisten lapsista.

Ilokseni olen voinut huomata harrastuksen laajenevan. Tämä selittyy ainakin osaksi arki-iltoina järjestettyjen kuntosuunnistusten ja eri-ikäisille tarkoitettujen suunnistuskoulujen suosiolla. Niiden osallistujamäärät ovat olleet voimakkaassa kasvussa. Ilahduttavaa on, että vapaaehtoisten talkoolaisten joukkoon tulee lasten vanhempia, jotka eivät itse suunnista mutta alkavat harrastuksen lastensa kautta.

Kesäkuun puolessa välissä Suomen suven hienoimpana hetkenä on kesän suurtapahtuma Jukolan ja Venlojen viesti. Viime vuonna läpi yön suunnistettavassa viestitapahtumassa oli mukana 1650 seitsemänhenkistä Jukola-joukkuetta ja 1235 naisten nelihenkistä Venla-joukkuetta. Joukkueiden määrät kertovat jo sen, etteivät kaikki joukkueet voi olla totisia kilpajoukkueita. Samassa harrastelijajoukkueessa osanottajat voivat olla 15-vuotiaista 80-vuotiaisiin. Tällaiset viestijoukkueet ovat eri-ikäisiä yhdistäviä mahtavia kokemuksia. Näin suuren viestin aikanakin tapahtuu helposti eri-ikäisten ryhmäytymistä. Kypsän näköinen ja osaava suunnistaja kun kerää helposti ympärilleen nuorempien, vähemmän kokeneiden ryhmän. Siinä sitä sitten viiletetään metsän halki hyvin toimivana tiiminä – iäkäs ja kokeneempi ohjaa rasteille ja nuoret antavat vauhtia. Tällaisia kokemuksia on itselläni useita ja olen miettinyt, miksei yhteistyö ja keskinäinen luottamus työyhteisössä toimi näin hienosti.


Voisin kirjoittaa suunnistuksesta enemmänkin. Kuvasin edellä suunnistusta lähinnä eri-ikäisiä ja erilaisia ihmisiä yhdistävänä harrastuksena omien kokemuksieni kautta. Olen kokenut yhteistyön yhdistyvän luontevasti yhteisessä harrastuksessa luonnossa, luonnon armoilla ja joskus hyvinkin alkeellisissa olosuhteissa. Oma ikä unohtuu yhdessä toimiessa – tosin se sopivasti realisoituu kun loppusuoralla nuoret suunnistajanalut kirmailevat ohitse.

 

Kaarina Isoherranen
VTT, sosiaalipsykologi

Powered by Web Agency


Kommentit

Hyvä Kaarina! Olet minkä ikäinen tahansa, niin olet myös suunnistaja. Harrastus yhdistää eri-ikäiset, kokemukset voi jakaa ja syntyy yhteisiä merkitysmaailmoja. Hienoa!

Löytämisen kokemuksia!

Arto

Ansku Vierikko 08.05.2013 · Edit Vastaa

Olipa kannustavaa ja innostavaa luettavaa kaikille suunnistusta harrastaville ja sitä suunnitteleville. Mukavia rastiretkiä tällekin kesälle!

Jätä kommenttisi

Guest 21.10.2017