Blogi

Iästä viis

Kirsti Lehtinen 08.03.2013 2 Kommenttia

Haastattelin vähän aikaa sitten järjestömme lehteen Suomen mielenterveysseuran asiantuntijoita. Puhuimme laajasti siitä, millainen on suomalainen kuva ikäihmisistä.

Asiantuntijat ovat vuosien ajan seuranneet julkista keskustelua, ja heidän havaintonsa tekevät mietteliääksi. Edelleen julkisuudessa ikääntyvistä puhuttaessa käytetään negatiivisia stereotypioita. Vuosikymmenien aikana ei ole tapahtunut juuri mitään muutosta, vaikka todellisuus ympärillä on muuttunut.

Millaisia sitten ovat nämä stereotypiat? Ikääntyvistä puhutaan yhtenäisenä massana, vaikka joukkoon mahtuu monenlaisia yksilöitä: penttejä, matteja, eevoja ja liisoja. Yhtenäisen massan ominaisuuksista leimallisin on avuttomuus. Uutiskynnyksen ylittävät vain ongelmat ja vaikeudet, ja harmillisen usein ikäihmiset nähdään yksinomaan huollettavana joukkona. Tyypillistä on myös talouden kielen sävyttämä uutisointi. Kukaan meistä ei varmaan ole välttynyt kuulemasta kestävyysvajeesta tai huoltosuhteesta.

Monen ikäihmisen on vaikea tunnistaa itseään yksipuolisesta kuvasta. Useimmilla nykyeläkeläisillä on entisiin sukupolviin verrattuna parempi koulutus ja terveys. Stereotypioista voitaisiin ottaa reilusti yli kymmenen vuotta pois. Nykyinen 60-vuotias on takavuosien 50-vuotiaan kaltainen, ja nykyinen 70-vuotias takavuosien 60-vuotiaan kaltainen. Varsinainen vanhuus alkaa vasta 85 ikävuoden jälkeen.

Lopulta luvut ovat tietysti vain lukuja ja yksilölliset erot suuria. Asun kerrostalossa, jossa naapureinamme on iäkäs pariskunta: mies on 89-vuotias ja vaimo 85-vuotias. Pariskunta autoilee edelleen ympäri Suomea, ja keskustelemme vilkkaasti pihalla tavatessamme ajankohtaisista uutisista. Toisaalta lähiympäristössämme asuu myös nelikymppisiä, joiden elämänpiiri on supistunut lottokupongin täyttämiseksi ja television katsomiseksi. Vanheta voi monella tapaa.

Kielteisen ikäpuheen seuraukset ovat moninaiset. Esimerkiksi Ranskassa on havaittu, että negatiivinen puhe on saanut ikäihmiset arvioimaan terveytensä todellisuutta huonommaksi. Kun julkinen sana toitottaa avuttomista ikäihmisistä, ihmiset alkavat tulkita omia toimiaan ja tunteitaan annetun mallin mukaan. Hoetut mantrat muuttuvat todellisuudeksi.

Entä mitä voisimme tehdä, jotta stereotypiat saisivat huutia? Yksi tapa on pitää silmät avoinna ja katsella, miltä omat ikätoverit tai itseämme vanhemmat tai nuoremmat tuntuvat. Omat arkipäivän havaintomme ovat parhainta stereotypioiden vastalääkettä – iästä riippumatta.

 

Kirsti Lehtinen
Opetusalan Seniorijärjestön toiminnanjohtaja

Kirsti_Lehtinen_kuva

Powered by Web Agency


Kommentit

Minna Pietilä 08.03.2013 · Edit Vastaa

"Uutiskynnyksen ylittävät vain ongelmat ja vaikeudet" - tämä on ikävä kyllä totta useimpien (ellei kaikkien?) asioiden suhteen, noin keskimäärin. Mediassa nuoristakin puhutaan lähinnä syrjäytyneinä, samoin työttömistä, vaikka heissäkin on muunkinlaisia yksilöitä. Onneksi myös vastakkaista toimintaa ilmenee, myös valtamediassa; esimerkkinä vaikkapa Hesarin Mesta -sivut, joilla kerrotaan myönteisiä juttuja eri-ikäisten ihmisten arjesta.

Erkki Kukkonen 14.03.2013 · Edit Vastaa

Kuinkas sitä sanotaankaan? "Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit´ ei hanki." Meidän ikääntyvien tulee mennä mukaan toimintaan ja näyttää, että meistä löytyy paljon lisäarvoa tämän yhteiskunnan pyörittämiseen. Meillä on tietoa, taitoa ja kokemusta. Tätä kautta nousee myös ikääntyvien arvostus maassamme. Hyvä, tj Kirsti Lehtinen ja OSJ!

Jätä kommenttisi

Guest 21.10.2017