Blogi

Aiemmin keväällä tässä samassa blogissa ilmestyneessä kirjoituksessani pohdin kauneuden katoavaisuutta ja sitä, miksi kauneus liitetään usein vain nuoruuteen kuuluvaksi ominaisuudeksi. Olin aloittelemassa "Katoaako kauneus?" -ikäihmisten valokuvaprojektia luokkakaverini Sanni Kotilahden kanssa osana sosionomiopintojamme Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Projekti toimi opintoihimme kuuluvana valtaistavat sosiaalityön menetelmät -harjoittelunamme. "Katoaako kauneus?" kokosi Varalan Urheiluopiston Kahvila Annassa pidettyyn valokuvanäyttelyyn seitsemän valokuvateosta ikääntyneistä ihmisistä. Teoksiin oli liitetty ottamieni kuvien lisäksi myös valokuvamalliemme nuoruudenkuvat sekä heidän ajatuksiaan ikääntymisestä ja ulkonäöstä.

 

Näyttely
"Katoaako kauneus?" esillä Kahvila Annassa

 

Valokuvanäyttely vietti avajaisiaan huhtikuussa. Paikalle saapuivat nuorempien ja vanhempien kutsuvieraiden lisäksi niin projektimme valokuvamallit kuin sponsoritkin. Kahvittelun lomassa tilaisuudessa kuultiin puheita harjoittelua ohjaavan opettajamme, yhden sponsorimme sekä Varalan Urheiluopiston yhteistyökumppanimme taholta. Muistettiinpa avajaisissa myös nostaa malja iästä riippumattomalle kauneudelle! Lisäksi eräs valokuvamalleistamme oli etsinyt näyttelyn teemaan sopivan koskettavan runon, jonka lausui avajaisväen iloksi. Mieleeni jäi etenkin erään nuoren miehen kommentti kyseisestä iäkkään rouvan lausumasta runosta: "Meinas ihan aikuisen miehenkin kyynelkanavat aueta, kun sitä runoa kuunteli!"

 

Avajaiset
Näyttelyn avajaisissa valokuvamalleille jaettiin kiitokseksi pienet muistot projektista

 

Projektimme tavoite oli toimia yhteiskunnallisena kannanottona myönteisemmän ikääntymiskäsityksen puolesta. Halusimme haastaa nykypäivän länsimaiseen ulkonäkötrendiin kuuluvan nuoruuskeskeisen kauneusihanteen ja herättää ajatuksia ikääntymiseen liittyvästä kauneudesta. Mielestäni "Katoaako kauneus?" saavutti tavoitteensa hyvin. Projekti pääsi esille kahdessa pirkanmaalaisessa paikallislehdessä ja aihe sai kaipaamansa huomiota myös sosiaalisessa mediassa. Näyttelypaikalle jättämäämme vieraskirjaan oli kertynyt muun muassa seuraavia kommentteja:

 

"Kiitos upeasta ja ajatuksia herättävästä näyttelystä! Kuvien päähenkilöt ovat kauniita ihmisiä ja heidän sanansa saavat pohtimaan omiakin kauneuskäsityksiä."

"Ryppyjä on ilmestynyt sinne sun tänne, mutta kuvia katsoessa huomaa, ettei se ole yhtään huono asia. Se kuuluu elämään"


"Hyviä, pysähdyttäviä kuvia ja ajatuksia. Luonnollisuus kunniaan!"

 

Tulevaisuus näyttää, jääkö "Katoaako kauneus?" kauneusunille vai onko ikäihmisten kuvia ja ajatuksia mahdollisuus käydä ihailemassa Kahvila Annan jo päättyneen näyttelyn jälkeen jossain toisessa paikassa. Näyttelyä juuri purkamasta tulleena voin projektistamme ylpeänä ja onnellisena yhtyä erään valokuvamallimme sanoihin kauneuden katoavaisuudesta:


"Kauneus ei katoa - se vain muuttuu"



Aino ja Sanni
Sanni Kotilahti ja Aino Fabrin

 

Aino Fabrin
Sosionomiopiskelija
Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Powered by Web Agency


Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu. Kommentoi ensimmäisenä.

Jätä kommenttisi

Guest 21.08.2017